Merja Pentikäinen
Tutkija
Olen työskennellyt täysipäiväisesti kansainvälisten kysymysten, ja erityisesti kansainvälisen oikeuden, parissa vuodesta 1996 alkaen. Työpaikkoinani ovat olleet mm. Lapin yliopiston Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti (PYVI) ja Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien instituutti (Erik Castrén -instituutti).
Keväästä 2008 alkaen olen työskennellyt Opinio Juris -toiminimeni kautta. Vuonna 2008 laadin ”yritystoiminta ja ihmisoikeudet”-tutkimuksen em. Erik Castrén -instituutille. Kyseessä oli ulkoministeriön tilaustutkimus, ja se on julkaistu Erik Castrén -instituutin julkaisusarjassa tammikuussa 2009.
Opettaja, kouluttaja ja asiantuntija
Olen opettanut ja luennoinut kansainvälisen oikeuden kysymyksistä vuodesta 1995 alkaen. Erityisinä teemoina ovat olleet mm. kansainväliset järjestöt, ihmisoikeudet ja kansainvälinen humanitaarinen oikeus. Opetusta ja koulutusta on toteutettu mm. Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoissa, Åbo Akademissa, Suomen Punaisessa Ristissä, eduskunnassa, ministeriöissä, kriisinhallintakeskuksessa (CMC Kuopio) ja lukuisissa kansalaisjärjestöissä.
Olen osallistunut kutsuttuna asiantuntijana lukuisiin kansainvälisiin ja kotimaisiin kokouksiin, seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Kansainväliset kokoukset ja seminaarit ovat olleet mm. YK:ssa, UNESCO:ssa, Euroopan neuvostossa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (Etyj) ja Euroopan unionissa (EU). Olen ollut kouluttamassa ihmisoikeuskysymyksiä mm. Kosovossa ja Iranissa.
Vuosina 2002-2003 suunnittelin ja toteutin pilottikoulutuspaketin ihmisoikeus-, syrjintä- ja moninaisuuskysymyksistä työministeriön vetämässä ”Suomi eteenpäin ilman syrjintää (SEIS)”-hankkeessa.
Vuonna 2001 osallistuin EU:n koulutukseen (“Be Equal – Be Different Transnational Diversity Training Programme to combat discrimination on the grounds of gender, ethnicity, age and sexual orientation”) Hollannissa. Tämän koulutuksen pohjalta suunnittelin suomalaisen asiantuntijaryhmän kanssa Suomessa toteutettavan, työyhteisöjen moninaisuutta koskevan koulutuspaketin. Osallistuin myös tämän koulutuspaketin toteuttamiseen järjestöissä ja työpaikoilla Suomessa.
Erityiset asiantuntijatehtävät
Olen osallistunut valtioneuvoston asettaman ja ulkoministeriön yhteydessä toimivan kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan (IONK) työskentelyyn asiantuntijana vuodesta 2003 alkaen.
Olen ollut Euroopan neuvoston rasismia ja suvaitsemattomuuskysymyksiä käsittelevän asiantuntijaelimen, European Commission Against Racism and Intolerance (ECRI), suomalaisen asiantuntijan varajäsen vuodesta 2000 alkaen.
Olen toiminut asiantuntijana Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimistolle (Office for Democratic Institutions and Human Rights, ODIHR) rasismiin, antisemitismiin ja muuhun suvaitsemattomuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Vuonna 2002 laadin ulkoministeriön pyynnöstä asiantuntijaselvityksen presidentti Tarja Halosen Euroopan neuvostossa tekemää nk. romanifoorumialoitetta varten.
1990-luvulla olin mukana asiantuntijaryhmässä, jonka jäsenet tekivät tiivistelmiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioista oikeusministeriölle kansallista Finlex-tiedostoa varten.
Vuosina 1995-1996 osallistuin kansainväliseen tutkimusprojektiin (Åbo Akademin, Johann Wolfgang Goethe yliopiston (Frankfurt) ja Istituto Affari Internazionalin (IAI, Rooma) yhteisprojekti), jossa selvitettiin Etyjin roolia Etyjin alueen rauhan ja turvallisuuden takaajana. Oma tutkimukseni koski Etyjin inhimillisen ulottuvuuden, ml. ihmisoikeuksien, roolia. Projektin tutkimustulokset julkaistiin vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassa “The OSCE in the Maintenance of Peace and Security;
Conflict Prevention, Crisis Management and Peaceful Settlement of Disputes”.
Yksi mieleenpainuvimmista asiantuntijakokemuksistani on ollut toimiminen YK:n fact-finding mission jäsenenä keväällä 1994. Kyseessä oli YK:n turvallisuusneuvoston nimittämän asiantuntijakomission (Commission of Experts) toteuttama missio ex-Jugoslaviassa, jossa selvitettiin sodan aikana tehtyjä ihmisoikeusloukkauksia. Tehtävänä oli todistusaineiston kerääminen entisen Jugoslavian alueella tapahtuneista ihmisoikeus- ja humanitaarisen oikeuden loukkauksista YK:n ja Jugoslavian sotarikostuomioistuimen syyttäjän käyttöön. Osallistuin sekä mission valmisteluun YK:n päämajassa Genevessä että kenttätutkimuksiin Kroatiassa. Kenttätutkimusvaiheessa tehtävänäni oli mm. johtaa ja koordinoida yhden asiantuntijaryhmän tutkimuksia.
Mukana myös järjestöissä
Olen jäsenenä juristi- ja ihmisoikeusjärjestöissä, kansainvälisen muuttoliikkeen ja etnisten suhteiden tutkimuksen seurassa (ETMU) ja kansainvälisen oikeuden yhdistyksessä (Ius Gentium).
|